Suomen uskonnon-
opettajain liitto ry

SUOL ry:n tehtävä on vaikuttaa uskonnonopetuksen kehittämiseen ja aseman vakaana säilyttämiseen. Liitto valvoo jäsenten etuja ja järjestää tasokasta koulutusta.

Lue Lisää!

Lähde matkalle Vienan Karjalaan ja Solovetskiin!

SUOL:n elokuinen matka suuntautuu itärajan taakse, Vienan kyliin ja Solovetskiin. Tutustumme monipuolisesti Vienan historiaan ja nykypäivään. Nykyisestä elämänmenosta saamme hyvän kuvan, kun kaksi yötä majoitumme perheissä Jyskyjärvellä ja Vuokkiniemessä. Kyseiset kylät ovat Vienan vireimpiä kyliä. Paanajärven kylään teemme muutaman tunnin vierailun; kyläkokonaisuutta pidetään ainutlaatuisena. Matkan varrella perehdymme myös sotahistoriaan, erityisesti jatkosodan vaiheisiin Vienan erämaissa. Tarkastamme ne kuuluisat Kis-Kis-kukkulat ja ”Munat ja Makkarat”.

Matkan pääkohde on Jäämerellä – Vienanmerellä – sijaitseva Solovetskin luostarisaari. Solovetskin saariryhmässä on kuusi isoa saarta. Vuonna 1489 perustettu ortodoksinen luostari oli varakas ja Venäjän suurin. Neuvostovallan alkuvuosina luostari ryöstettiin ja lopetettiin ja siitä tuli kauhea paikka: se oli vankileiri ja tuhoamisleiri – vankileirien ”saariston” alku. Solovetski avattiin uudestaan 1990-luvun alussa luostariksi ja tätä nykyä munkkeja on viitisenkymmentä ja aluetta restauroidaan ripeällä tahdilla.

Kemin merkittävin nähtävyys on Uspenskin kirkko. Se on hyvin säilynyt puukirkko, jonka vanhin osa on valmistunut 1714. Kirkossa on paljon nähtävää. Hirsisalvokset ovat taitavasti tehtyjä. Kirkkosalissa on erikoinen ikonostaasi: kymmenen vanhaa, luonnollista kokoa olevaa apostolimaalausta.

Karjalaiseen hautausmaakulttuuriin tutustumme mm. Tollonjoella, joka sijaitsee lähellä Vuokkiniemen kylää. Se on säilyttänyt hyvin autenttisuutensa – osa hautarakenteista on pystyssä, osa on maatunut – haudan päälle rakennettu puinen katto ja risti on saanut muuttua mullaksi vuosikymmenten saatossa.

Matkan hinta on 510 euroa. Siihen sisältyvät bussikuljetukset Jyväskylästä alkaen, henkilökohtaisen viisumin hankinta, majoitukset perheissä Jyskyjärvellä ja Vuokkiniemessä ja hotellimajoitukset 2 hengen huoneissa Kemissä ja Solovetskissa, laivamatkat Vienan Kemistä Solovetskiin ja takaisin Kemiin, ohjelmaan merkityt ruokailut (puolihoito), matkanjohtajan palvelut ja paikallisen suomea puhuvan oppaan palvelut Venäjän puolella.

Matkanjohtajana toimii laukaalainen historianopettaja ja kokenut Karjalan-kävijä Kari Perälä.
Vastuullinen Matkanjärjestäjä: Keski-Suomen Liikenne Oy

Ilmoittautumiset 1.6.2007 mennessä Kari Perälälle, p. 050-362508
email:
kari.perala(at)kotiportti.fi tai Hannu Koskiselle, p. 040-5517198
email:
hannu.koskinen(at)pp2.inet.fi

 

Matkaohjelma:

3.8. Laukaa–Jyväskylä–Kuopio–Siilinjärvi–Nurmes–Kuhmo–Kostamus–Jyskyjärvi

Lähtö Laukaasta klo 7.00 Jyväskylän matkakeskuksen kautta. Ajamme Kuopion, Siilinjärven ja Kuhmon kautta rajalle. Rajanylitys Vartiuksessa. Rajalta suuntamme Kostamukseen, jossa pidämme lounastauon. Pienen kiertoajelun jälkeen suuntaamme Jyskyjärven kylään, matka kestää noin kaksi tuntia. Majoitumme perheisiin. Tutustuminen viehättävään vienalaiskylään kävellen oppaan johdolla. Perheissä sauna ja päivällinen. Perheissä puhutaan yleensä sekä suomea että venäjää.

4.8. Jyskyjärvi–Kalevala–Paanajärvi–Kemi

Aamiainen perheissä. Aamiaisen jälkeen suuntaamme kohti Kalevalaa ja Paanajärveä (noin 200 km). Paanajärvelle menemme veneillä (noin 2 km). Paanajärvellä vietämme noin kolme tuntia. Koko kylä asukkaineen on nähtävyys. Paanajärveltä suuntaamme matkan kohti Muurmanskin valtatietä ja Vienan Kemiä, jonne saavumme illalla. Majoittuminen hotelliin, päivällinen.

5.8. Kemi–Solovetski

Aamiainen. Laivamatka Solovetskin saarelle. Se sijaitsee Vienan merellä (Valkea Meri), joka on Jäämeren lahti. Majoittuminen hotelliin. Tutustuminen luostarisaareen alkaa. Päivällinen. Mahdollisuus lisämaksusta lähteä maitovalasretkelle.

6.8. Solovetski–Kemi

Aamiainen hotellissa. Tutustuminen luostarisaareen jatkuu. Iltapäivällä paluu laivalla Kemiin. Majoittuminen hotelliin. Päivällinen.

7.8. Kemi–Vuokkiniemi

Aamiainen. Pieni Kemin kiertoajelu, jonka yhteydessä käymme Uspenskin kirkossa. Suuntaamme komeaa Kemijoen vartta kohti M-18 tietä, Pietari–Murmansk-valtatietä. Käännymme tutulle Kalevalaan johtavalle tielle. Lounastauko Kalevalassa. Kalevalasta jatkamme matkaa kohti Vuonnisen kylää. Perehdymme jatkosodan vaiheisiin Vienassa; käymme Kis-Kis-kukkuloilla, tutkimme ”Munat ja makkarat” sekä Eldanka-järven (oikeastaan Eldanka-järvet, niitä on vierekkäin kolme), jos intoa riittää (täytyy poiketa 300 metriä tieltä metsään). Vuonninen on Vienan kauneimpia kylämaisemia niittyineen ja Ylä-Kuittijärven rantoineen. Iltamassa saavumme Vuokkiniemen kylään, siihen varsinaiseen Kalevala-kylään (täältä Lönnrot sai Kalevala-nimen). Majoittuminen perheisiin. Tutustuminen kylään kävellen. Sauna ja päivällinen.

8.8 Vuokkiniemi–Kostamus–Kuhmo–Nurmes–Siilinjärvi–Kuopio–Jyväskylä–Laukaa

Aamiainen perheissä. Vuokkiniemestä lähdemme kohti Kostamusta. Pysähdymme Tollonjoella, kauniilla karjalaisella hautausmaalla. Lounas ja ostosaikaa Kostamuksessa. Rajanylitys Vartiuksessa. Palaamme samaa reittiä kuin mennessä. Laukaassa olemme illalla.