Suomen uskonnon-
opettajain liitto ry

SUOL ry:n tehtävä on vaikuttaa uskonnonopetuksen kehittämiseen ja aseman vakaana säilyttämiseen. Liitto valvoo jäsenten etuja ja järjestää tasokasta koulutusta.

Lue Lisää!

Suomeen saatiin kevään päätteeksi uusi viher-keskustalais-vasemmistohallitus. Opetusala odotteli henkeään pidätellen uusia linjauksia. Ainakin paperilla ne vaikuttivat lupaavilta: Ammatilliseen koulutukseen saadaan lisää opettajia ja opetusta, perusopetuksessa käynnistyy laatu- ja tasa-arvo-ohjelma. Oppimisen tuki saatetaan kuntoon. Lukioon luvattiin 20 miljoonaa euroa muun muassa parantamaan opettajien työskentelyedellytyksiä. Uusi opetusministeri tuntuu ensimmäisten kommenttien perusteella ymmärtävän, että kouluväki on lopen uupunut uudistamiseen ja kehittämiseen ja nyt tarvitaan ennen kaikkea työrauhaa ja aikaa toimeenpanna vielä odottavat uudistukset.

Osa uskonnonopettajista toivoi, että hallitusohjelmaan olisi saatu maininta katsomusopetuksen kehittämisestä tai lupaus selvittää mahdollisuuksia yhteiseen aineeseen siirtymiseen.

Sekä vihreiden että demareiden koulupoliittisissa ohjelmissa tämä ajatus oli mukana. Tietojeni mukaan katsomusopetuksesta kyllä keskusteltiin neuvottelujen kuluessa, mutta hallitusohjelmaan siitä ei päätynyt mainintaa. Opetusalan työrauhan näkökulmasta tämä oli varmasti hyvä ratkaisu. No news, good news. Jatkamme tutulla mallilla.

Siihen, että kaikki jatkuu ennallaan, sisältyy myös ongelmia: Yhteisen katsomusopetuksen kokeilut jatkuvat eri puolella maata. Osa niistä on toteutettu hyvin ja ainakin lähes opetussuunnitelman mukaisesti, osa ei niinkään. Saamme varmasti tulevaisuudessakin kommentoida asiantuntematonta kritiikkiä, jonka mukaan ”tunnustuksellinen uskonnonopetus” pitäisi lopettaa, ja vastata kysymykseen: Miksi kaikkia oppilaita ei voi opettaa yhdessä luokassa niin kuin muissakin aineissa?

Ongelmallista on myös se, että vaikka me uskonnonopettajat kehitämme ainettamme ja sen opetusta parhaan kykymme mukaan, kouluttaudumme ja tuotamme uutta laadukasta ja ajankohtaista materiaalia, aineen kokonaisvaltainen kehittäminen tuntuu sisältävän aina tietyn varauksen: todennäköisesti jossain vaiheessa opetuksen malli muuttuu. Tietenkään emme voi tätä tietää, ja juuri epävarmuus ohjaa keskustelua syrjään tai halvaannuttaa sen käsittelemään vain opetuksen mallia.

Edellä sanotun suhteen voi vaikuttaa hiukan paradoksaaliselta, että suomalaisen uskonnonopetuksen perusolemuksesta tuntuu vallitsevan opettajien keskuudessa laaja yhteisymmärrys. Näin ainakin itse koen. Me opetamme yleissivistävää ainetta asiallisesti ja neutraalisti, mutta tasapainoilemme tunnustuskuntalähtöisen oman uskonnon opetuksen ja täysin neutraalin lähestymistavan välimaastossa. Henkilökohtaisesti olen tottunut kulkemaan tätä polkua, enkä näe siinä ongelmaa. En ole kuullut muidenkaan kokevan tilannetta ongelmalliseksi.

Oppilaamme ovat kuitenkin muuttuneet. Tiedolliset lähtökohdat ovat monella hyvin heikot ja henkilökohtainen sitoutuminen uskontoon tuntuu olevan ainakin suurissa kaupungeissa harvinaista. Alueelliset erot ovat kyllä suuria. Silti uskonto koetaan yleisesti kiinnostavana aineena. Kaikki uskontoon liittyvä voi olla oppilaalle uutta, outoa ja eksoottista. Tätä rautaa meidän on taottava opettamalla kiinnostavammin, innokkaammin ja laadukkaammin. Siinäpä jokaiselle uskontoa opettavalle työmaata tälle syksylle ja tulevaisuuteen. Toivottavasti myös ylioppilastutkinnon uskonnon kokeen korkeat pisteet avittavat meitä ja uskonnon opiskelu lukiossa lisääntyy, kun kirjoittajien määrät kasvavat.

Näissä tunnelmissa toivotan teille hyvää alkavaa syksyä kansakoulussa muinoin 60-luvun lopulla oppimani syksyisen laulun sanoin:

Veikkoset (siskot myös!) hei,
surra tok ei,
kesä jos mennessään paljonkin vei. Työhön me vaan,
nyt ahkeraan,
kesää ei muisteta kaivatakaan.

Tuovi Pääkkönen
puheenjohtaja(a)suol.

Teksti on julkaistu myös Synsyguksessa 4/2019