Suomen uskonnon-
opettajain liitto ry

SUOL ry:n tehtävä on vaikuttaa uskonnonopetuksen kehittämiseen ja aseman vakaana säilyttämiseen. Liitto valvoo jäsenten etuja ja järjestää tasokasta koulutusta.

Lue Lisää!

Koronasyksyn uuden normaalin jatkuessa julkaistiin kirkon nelivuotiskatsaus Uskonto arjessa ja juhlassa. Katsaus sisältää laajan paketin tutkimustietoa suomalaisten identiteeteistä sekä suhteesta uskontoon ja katsomuksiin. 

Vaikka katsauksen esiin nostamien muutosten suunta on ollut tiedossa jo kauan, tunnistan itsessäni hankalasti määriteltävää surumielisyyttä. Yhtenäiskulttuuri ja kiinnostus kulttuurikristillisyyttä kohtaan ovat mennyttä maailmaa ja suomalaisen tyyppihenkilön (varsinkaan nuoren) identiteetti ei enää ole uskonnollinen.

Erityisen surullista mielestäni on se, että nuorissa ikäluokissa uskonnollisuus korreloi negatiivisesti tasa-arvon ja monimuotoisten perhemallien kanssa. Tutkimuksen sanoin: “Mitä tasa-arvoisemmat ja yhtenäisemmät olivat käsitykset sukupuolten kyvyistä ja rooleista, sitä pienempi oli todennäköisyys kuulua uskonnollisten ryhmään ja vastaavasti sitä suurempi todennäköisyys kuulua ateistien ryhmään. Myös valmius hyväksyä perinteisestä poikkeavia perhemalleja oli vahvasti yhteydessä sekä uskonnolliseen että ateistiseen identifikaatioon – mutta päinvastaisiin suuntiin.” Uskonnollisuus identifioituu voimakkaasti konservatiivisiin asenteisiin.

Kristinusko on siis Suomessa marginaalissa. Asiassa on tietysti hyviäkin puolia: kirkko ei voi enää tukeutua valta-asemaan ja perinteeseen, vaan sen on aidosti etsittävä muita tapoja olla maailmassa. Uudesta itseymmärryksestä versoo toivottavasti enemmän tasa-arvoa ja osallisuutta. 

Vaikka uskonnonopettaja ei ole kirkon työntekijä ja identiteettimme on opettajan identiteetti, mietin, olenko myös minä marginaalissa. Ajatus marginaalissa olemisesta on minulle vaikea. Syynä on ainakin se, että koulussa uskontoa opetetaan yhteiskunnan toimesta ja ainakin periaatteessa kaikki aineet ovat ei-marginaalisia ja samanarvoisia. Jos kiinnostus ilmiöön, joka on oppiaineemme nimi, hiipuu tässä yhteiskunnassa, vaikuttaa se aineenkin imagoon. 

Jos erityisesti nuoret naiset jättävät kirkon, he eivät enää kastata lapsiaan ja uskontoa opiskelevien oppilaiden määrä laskee nopeasti. Silloin opetamme enemmän elämänkatsomustietoa. Jos haluamme, että uskonnoista opetetaan tulevaisuudessa enemmän kuin elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmassa määritellään, on luotava uusi katsomusaine.

On myös jatkuvasti korostettava, että uskonnonopetus on YHTEISKUNNAN, ei uskonnollisten yhteisöjen toimintaa. Koulun ja yhteisöjen uskonnollisesta toiminnasta ja uskonnonopetuksesta puhutaan usein (tarkoituksella) sekavasti. Sain vastata vastikään seuraaviin väitteisiin Ylen KIOSKI-ohjelman haastattelussa:

  1. Uskontokasvatus pitäisi olla perheiden, eikä koulun asia.
  2. Opetuksen pitää perustua tietoon, ei uskomuksiin.
  3. Pk-seudulla uskontoja on niin paljon, että päteviä opettajia on vaikea löytää.

Ensimmäinen väite on oikeastaan muotoa: Joko olet lakannut hakkaamasta vaimoasi? Jos vastaan, että uskontokasvatus on perheiden asia, se ei silloin kuulu kouluun. Jos taas vastaan, että se on koulun asia, annan ymmärtää, että saatan kannattaa tunnustuksellista uskontokasvatusta koulussa. Päädyin vääntämään rautalangasta, että uskontokasvatus on laajempi asia kuin uskonnonopetus ja että uskontokasvatus on sekä kotien että koulun asia. Mielenkiintoista oli, että kakkosväite edes esitettiin. Ehkä taustalla on ajatus, että uskonnonopetus nyt ei ainakaan perustu tietoon. Kolmosväitteen taustaoletuksia en jaksa edes arvailla. 

Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit ja oppimisen tavoitteet etenevät.  Kriteerit julkistetaan tammikuussa, minkä jälkeen alkaa paikallisen opsin päivittäminen ja opettajien perehdyttäminen. Arviointi on aiheena myös SUOL:n talvipäivillä 6.2. Kriteerit ja oppimisen tavoitteet astuvat voimaan elokuun alussa.

Lukion puolella työstetään paikallisia LOPS-tekstejä. Sen lisäksi valvotaan lukuisia ylioppilaskokeita ja (ehkä) valmistaudutaan oppivelvollisuuden pidentämisen tuomiin haasteisiin. 

Ajat siis muuttuvat, kuten Bob Dylan aikanaan lauloi. Myös Synsygus muuttuu ja uudistuu. Päätoimittajamme Anni Tyrisevä siirsi kapulan Eero Marilalle, joka jatkaa nyt tehtävässä. Kiitän Annia omistautuneesta työstä ja oivallisesta lehdestä. Olen iloinen, että hän jatkaa vielä toimituskunnassa. Eeron toivotan lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme. 

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.

Tuovi Pääkkönen
puheenjohtaja(a)suol.fi

Teksti on julkaistu myös Synsyguksessa 1/2021.