Peruskoulun päättökoe
SUOL:n peruskoulutyöryhmä on laatinut evankelisluterilaisen uskonnon peruskoulun päättökokeen lukuvuosille 2023–2024 ja 2024–2025. Koe on saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Kokeesta on myös alaspäin eriytetty versio molemmilla kielillä.
Lukuvuodelle 2024-2025 peruskoulutyöryhmä on laatinut lisäksi islamin peruskoulun päättökokeen. Kokeesta on saatavilla alaspäin eriytetty versio.
Päättökoe on maksuton SUOL ry:n jäsenille. Muille kuin jäsenille päättökoetta myydään 40 € hintaan.
Päättökoe lukuvuodelle 2024–2025
Evankelisluterilaisen uskonnon kokeesta on neljä eri versiota: tavallinen koe ja eriytetty koe, molemmat suomeksi ja ruotsiksi. Islamin kokeesta on saatavilla tavallinen koe ja eriytetty koe. Sekä tavallisen että eriytetyn kokeen kesto on 60 minuuttia. Eriytettyä koetta voi käyttää eri tavoin oppilaan ja opettajan yhteisen harkinnan mukaan. Opettaja voi esimerkiksi antaa oppilaalle osan kysymyksistä eriytettynä ja silloin ko. kysymyksestä saa puolet maksimipisteistä. Jos yleisen oppimäärän oppilas tekee eriytetyn kokeen, ei kokeesta tällöin voi saada arvosanaa 10. Opettaja voi oman harkintansa mukaan skaalata eriytetyn kokeen arvosanan. Esimerkiksi niin, että eriytetystä kokeesta täydet pisteet on arvosana 8 ja läpi pääsee 6 pisteellä.
Kirjaudu sisään jäsenalueelle ja lataa koe käyttöösi.
Kysymykset ja tilaukset: .
Koe on SUOL:n jäsenten ladattavissa maksutta. Muille koetta myydään 40 € hintaan. Kerro tilauksen yhteydessä koulusi laskutustiedot sekä kumman laskutustavan koulusi valitsee: PDF-lasku on maksuton, verkkolaskutuksessa laskuun lisätään laskutus- ja käsittelylisä 7 €.
Osallistu kilpailuun!
SUOL palkitsee lukuvuonna 2024–2025 kokeessa parhaiten vastanneet oppilaat keväällä 2025. Opettajia pyydetään lähettämään koulun paras koepaperi (tasatilanteessa parhaat koepaperit) skannattuna korjausmerkintöjen kanssa SUOL:n toiminnanjohtajalle 12.5.2025 mennessä osoitteeseen . Kerro viestissä oma nimesi sekä koulusi nimi.
Tietoa oppilaan nimestä ja koulusta käytetään kunniakirjan laatimiseen. Koepaperia käytetään parhaiden vastaajien todentamiseen. Ennen kokeen lähettämistä opettajan tulee huolehtia siitä, että hänellä on lupa lähettää koe toiminnanjohtajalle.
Menneiden lukuvuosien kokeet
SUOL:n jäsenten saatavilla ovat uusimman kokeen lisäksi peruskoulun päättökokeet lukuvuosilta 2019–2023 ja 2014–2016. Alaspäin eriytettyjä ja ruotsinkielisiä kokeita on vuodesta 2019.