Valikko Sulje

Seminaarit

Seminaarit

Ihmisiä seminaarissa.

SUOL ry järjestää vuosikymmenten kokemuksella kolme uskonnonopettajille suunnattua seminaaria vuodessa. Seminaarien aiheet liittyvät peruskoulun ja lukion uskonnon opetussuunnitelmien perusteisiin sekä uskonnonopetukseen liittyviin ajankohtaisiin aiheisiin. Seminaarien luennoitsijat ovat alansa asiantuntijoita.

Seminaarit toimivat paitsi täydennys- ja lisäkoulutuksena uskonnonopettajille, myös paikkana tavata kollegoja eri puolilta Suomea. Lisäksi seminaarit tarjoavat ajantasaista ja tutkittua tietoa kaikille uskonnosta kiinnostuneille. Seminaarista saa osallistumistodistuksen, jonka voi esittää työnantajalle todistuksesi koulutukseen osallistumisesta.

Helmikuun alussa järjestettävien talvipäivien yhteydessä järjestetään liiton vuosikokous. Huhtikuisen kevätseminaarin päätteeksi järjestetään tavallisesti uskonnonopettajien paikalliskerhojen edustajien tapaaminen. Syysseminaari järjestetään yhdessä jonkin paikalliskerhon kanssa.

Seminaarit järjestetään yhteistyössä TJS-opintokeskuksen kanssa.

Etsitkö vanhempien seminaarien tietoja? Toistaiseksi ne löytyvät liiton vanhoilta nettisivuilta.