Valikko Sulje

Vuosikokous

Vuosikokous

Ihmisiä pöydän ääressä keskittyneenä.

Suomen uskonnonopettajain liitto ry:n yhdistyksen kokous järjestetään vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Tavallisesti kokous järjestetään liiton talvipäivien yhteydessä tammi-helmikuun vaihteessa. Kutsu kokoukseen annetaan vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää joko jäsenlehden tai jäsenkirjeen välityksellä. Lisäksi yhdistyksen kokous kutsutaan koolle, jos liiton hallitus niin päättää tai jos vähintään 1/10 liiton jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii erityisesti ilmoittamaansa asiaa varten.

Yhdistyksen kokouksessa hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus, vahvistetaan tilinpäätös sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle. Lisäksi kokouksessa valitaan hallitus, johon kuuluu kuusi varsinaista jäsentä sekä vähintään kolme varajäsentä. Vuosikokous valitsee myös puheenjohtajan hallituksen jäsenten keskuudesta aina vuodeksi kerrallaan. 

Liiton jäsen voi asettua ehdolle hallituksen varsinaiseksi tai varajäseneksi; varsinaisen jäsenen kausi on kaksivuotinen, varajäsenet sen sijaan valitaan vuodeksi kerrallaan. Vuosikokouksessa voi myös ilmaista kiinnostuksensa toimia jossakin liiton lukuisista työryhmistä, joiden kautta pääsee osallistumaan esimerkiksi edunvalvontaan tai seminaarien järjestämiseen. Tule siis kuulemaan, mitä kaikkea liitossa on tehty päättyvällä toimintakaudella ja millaisia suunnitelmia liitossa on tulevalle vuodelle!

  • Vuosikokous 2024

    Jäsenalue Tämä sisältö on jäsenalueella. Kirjaudu sisään jäsenalueelle nähdäksesi sisällön.…

    Lue lisää

  • Vuosikokous 2023

    Jäsenalue Tämä sisältö on jäsenalueella. Kirjaudu sisään jäsenalueelle nähdäksesi sisällön.…

    Lue lisää

  • Vuosikokous 2022

    Jäsenalue Tämä sisältö on jäsenalueella. Kirjaudu sisään jäsenalueelle nähdäksesi sisällön.…

    Lue lisää

  • Vuosikokous 2021

    Jäsenalue Tämä sisältö on jäsenalueella. Kirjaudu sisään jäsenalueelle nähdäksesi sisällön.…

    Lue lisää